Category: Tiedotteet

Maaseutumarkkinat ja arpavoittajat

Kyläyhdistys Klamilan Seutu ry oli edustamassa Kymenlaakson Vuoden kylää Haminan Maaseutumarkkinoilla lauantaina 22.5.2016. Kivasti ihmiset kertoivat huomanneensa Klamilan olleen viime aikoina lehdissä esillä ja vielä positiivisesti. Monelle kylä oli tuttu sukulais-vierailuilta tai olivat monet jopa syntyneet Klamilassa. Monella oli myös mökki Harvajan tai Manstuolin alueella. Arvoimme kojulla käyneiden ja arpalipukkeen täyttäneiden kesken palkintoja. Voittajat: Pohjakunnan …

Jatka lukemista

Klamila on Kymenlaakson vuoden kylä

Klamila valittiin Kymenlaakson vuoden kyläksi jo toistamiseen, ja on nyt ehdolla koko Suomen vuoden kyläksi. Valinnan suorittaa Suomen Kylätoiminta ry. Edellisen kerran kunnia kolahti kotiin vuonna 2006. Raati kehui erityisesti Klamilan talkoohenkeä ja eri yhdistysten välistä yhteistyötä. Kun Klamilaan halutaan jotain, se järkätään yhdessä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Klamilaa on kehitetty yhteistyöllä ja sisulla. On …

Jatka lukemista

Kevät saapuu Kylätupaan

Maaliskuun aurinko saa jo lumet litisemään, mutta suklaa ei sula. Helteitä odotellessa voi Kylätuvalta löytää lämmikkeeksi neuleet ja kynttilät raikkaissa kevän väreissä. Uutuutena valikoimaan on saapunut rouskuvat suklaa-kauraneliöt, ja kotiin voi ratsastaa vaikka käsityönä tehdyllä keppihevosella. Keskiviikkoisin kylätuvalla saa opastusta tietokoneen tai tabletin käyttöön, tule rohkeasti kysymään tai katsomaan itse. Kevätkaudella ei nälästä tarvitse kärsiä. …

Jatka lukemista

Joulunaikaa

Joulu on jo ovella ja lahjahankinnat tehty, vai onko? Vielä ehtii tarvittaessa kylätuvalta ostamaan paikallisten käsityöläisten tekemiä käsitöitä. On sukkaa, lapasta, veistä, liinaa, oravasyöttölää ja kynttilää poikineen. Tule katsomaan, jos löytyisi vaikka lahja armaimmallesi. Kylätupa sulkeutuu keskiviikkona 23.12.2015 klo 14 ja seuraavan kerran avaa ovensa torstaina 7.1.2016 klo 10. Tervetuloa onnistuneille ostoksille. Kylätuvan väki toivottaa …

Jatka lukemista

Ensivastetta tukeva kirppis

Nyt Klamilan ja Ympäristön VPK tempaisee käyntiin rahoituksen hankinnan Ensivaste-yksikölle Klamilaan. Koulutus ja tarvikkeiden hankinta ei ole ihan halpaa, joten apua tarvitaan. Voit lahjoittaa kirppikselle myytävää tavaraa tai tulla ostamaan muiden lahjoittamaa. Lisäksi paikalla kahvio ja sunnuntaina vielä hapanvelliä paikalla syöden tai mukaan otettavaksi, myös gluteeniton vaihtoehto. Tule ja tue toimintaa!

Klamilan It-vertaistukiryhmä

Aloittaa kokoontumiset 1.10.15 Klamilan koululla joka toinen torstai. Lisätietoja ryhmän vetäjältä Jouko Tompurilta Puh. 040 738 2211 tai jouko.tompuri@gmail.com. Mm. nettipankin käyttö, sähköpostin käyttö, perusasioita kaikille kiinnostuneille. Maksuton.

Rannekkeita Fish and Souliin

saatavilla kesäkuussa hintaan 16,50 € Kylätupa Ronkulista, Sataman Baarista ja sataman Kioskilta Klamilasta, sekä Virojoella Virolahti-infosta (Virojoentie 15). Heinäkuussa rannekkeen hinta nousee 20 euroon.

Pyölintalo löysi ostajan

Virolahden Urheilu- ja Nuorisotalo Oy:n toinen vuosikokous vahvisti talon ja kiinteistön menneen kaupaksi. Uudella ostajalla on tulevaisuudessa suunnitelma purkaa vanha rakennus ja tehdä tilalle mahdollisesti paritaloja. Jos joku tietää mistä löytyisi vanhoja Pyölintalon kuvia ensimmäisestä rakennuksesta, voisi tiedon ilmoittaa Kylätuvalle, niin toimitamme ne eteenpäin. Eikös olisikin hienoa saada pala historiaa takaisin uusien asuinrakennusten ulkomuodon toistaessa …

Jatka lukemista

Hakan 70-vuotisjuhlat

Lauantaina 23.8. vietettiin Haka-osaston 70-vuotisjuhlia Tapiolassa. Väkeä oli paikalla mukavasti ja tunnelma katossa. Juhla alkoi klo 18.00 puheenjohtaja Simo Piispan tervehdyssanoilla. Ohjelmassa oli vanhojen puheenjohtajien kukitus ja samalla muistettiin muitakin Haka-osaston aktiivisia toimijoita. Haka-osaston logo julkaistiin ja sen on suunnitellut Jaana Kokkala. Kaikki logokilpailuun osallistuneet saivat myös ruusut. Vuokko Olli esitti urheiluaiheisen runon. Myös liikuntakerhon …

Jatka lukemista

Kesätorin avajaispuhe 6.6.2014

Sisko Ukkola-Parosen puhe kesätorin avajaisissa 6.6.2014 Arvoisa toriyleisö! Ensimmäiseksi haluaisin kiittää Klamilan Seutu Ry:tä hyvästä työstä torialueen kehittämiseksi ja niitä lukuisia talkoohenkisiä klamilalaisia, jotka ovat saaneet nämä hienot katokset aikaan. Mikä täällä on torikauppaa tehdä vaikka sateella. Katokset ovat hienot ja sopivat maalaismaisemaan hyvin. Virolahti ja Klamila mainitaan jo 1336 olevissa asiakirjoissa kun Pietari Joninpoika …

Jatka lukemista