Category: Yleinen

Hapanvelli houkutti merten jumalaakin

Sunnuntaina 10.7. Klamilan satamasta kantautui hyvän tuulen ääniä niin kauas merelle, että itse vetten jumala Ahti nousi sitä kuuntelemaan. Merten herraa lienee houkuttaneen hapanvellin tuoksu, juhlava musiikki ja iloinen puheensorina. Kansanperinne kertoo Ahtin asuvan vedenalaisessa Ahtolan palatsissa Vellamo-vaimonsa kanssa, mutta harvempi tietää Ahtin lempikesätapahtumasta, joka on tietysti Klamilan Hapanvellijuhlat. Ahti pääsi todistamaan, kuinka juhlaväki kiitti …

Jatka lukemista

Lähde iloiselle teatterireissulle kanssamme!

Aamusella puoli yhdeksän aikaan starttaisi bussi kylätuvan edestä ja matka kohti Mikkeliä alkaisi. Aluksi Tertin Kartanon herkulliseen kesäpöytään, jossa suussasulavia herkkuja nautimme ja sitten Mikkelin Teatteriin kutkuttelemaan nauruhermoja iki-ihanan Sulo Vileenin touhuja seurailemaan Tankki täyteen -komedian keinoin. Lopulta palaamme kotikonnuille kellon lähestyessä sauna-aikaa. Reissulla olisi hintaa 85 € per nenä, jos matkaan saamme 30 lähtijää. …

Jatka lukemista

Fish and Soul sai sataman tanssiin

Viime lauantaina Klamilan satama puhkesi juhlaan, kun neljättä kertaa järjestetty Fish & Soul -festivaali avasi porttinsa. Merellä jyrissyt ukkonen pysytteli kunnioittavan välimatkan päässä, ja kylä sai kylpeä auringossa koko päivän. Pyysimme ilmakuvaaja Mika Niemelää näyttämään maisemia lintuperspektiivistä, ja olimme tekemässä kuvareportaasia myös ruohonjuuritasolla. Satama vilisi väkeä ja myyntikojuja, ja kalaruokaa sai joka lähtöön. Päivällä oli tarjolla …

Jatka lukemista

Ensivaste käynnistyi Klamilassa

Kiitos ahkerien talkoolaisten, Klamilan sopimuspalokunnan ensivasteyksikkö aloitti toimintansa kesäkuun käänteessä. Kylä sijaitsee katveessa, jonne ambulanssin tulo voi kestää, mutta nyt koulutetut vapaaehtoiset ehtivät apuun äkkiä. Toiminta kattaa Klamilan ja lähikylät Ravijoelta Mäntlahteen, mutta lopullisen toiminta-alue määräytyy Carean toimesta. Ensivasteyksikö  ei ole sama kuin ambulanssi eikä se päivystä, vaan koulutuksen saaneet sopimuspalokuntalaiset siirtyvät asemalle vasta hälytyksen …

Jatka lukemista

Kirkon basaari avasi ovensa

Klamilan kyläkirkon basaari avasi ovensa tänään, ja on auki seuraavat viisi viikkoa arkisin klo 11-16. Tänään vietetään avajaisten kunniaksi suurarpajaiset, joihin ehtii vielä mukaan ennen kello neljää. Basaari ottaa vastaan lahjoitettua tavaraa (ei vaatteita, kenkiä tai kirjoja) ja tuotot käytetään kyläkirkon lämmityskuluihin. Klamilan kirkkoa ylläpidetään pitkälti vapaaehtoisvoimin, ja vierailemalla basaarissa tuet talkoita helposti. Samalla voit …

Jatka lukemista

Klamila on Kymenlaakson vuoden kylä

Klamila valittiin Kymenlaakson vuoden kyläksi jo toistamiseen, ja on nyt ehdolla koko Suomen vuoden kyläksi. Valinnan suorittaa Suomen Kylätoiminta ry. Edellisen kerran kunnia kolahti kotiin vuonna 2006. Raati kehui erityisesti Klamilan talkoohenkeä ja eri yhdistysten välistä yhteistyötä. Kun Klamilaan halutaan jotain, se järkätään yhdessä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Klamilaa on kehitetty yhteistyöllä ja sisulla. On …

Jatka lukemista

Klamilan Veneilijat ry:n прайс-лист

Klamilan Veneilijat ry:n прайс-лист Вступительный взнос 50€ Членство/ год 20€ Лодочные места Пирс 1. 120€ *не член клуба 145€ Пирс 2. 75€ *не член клуба 110€ Портобые сборы для гостей – Оплата пирса 13€/ сутки – Свет 2€/ сутки – Сауна 20€/ один человек – Душ 3€/ один раз – Дрова 3€/ одна топка – …

Jatka lukemista

Пирс и контактная информация

Пирс и контактная информация Порт (номер порта 110) имеет три понтона и двa неподвижных пирса. Пирс 1 муниципалитетом Виролахти арендовано 15-мест (7 швартовочных , 8 на валах) понтона. Это для больших лодок. Пирс 2 является собственностью лодочного клуба и он оснащен 48 валовыми причалами. К выше перечисленным причалам швартуются только лодки арендованные у лодочного клуба, …

Jatka lukemista

Rajapilkillä haluttiin murtaa jäätä

Klamilan satamassa häikäisee. Jää vilisee pilkkijöitä horisonttiin asti, ja Snezana Leibinen kiertelee juttelemassa vieraille. Leibinen on yksi Rajapilkin järjestäjistä, ja toimii tapahtuman markkinoijana. Hän on silminnähden ilahtunut, että kilpailu toteutui viimein. – Venäläisten ja suomalaisten välit on kiristyneet, kun on Krimin tilanne ja kaikkea. Viime vuonna sitten mietittiin, että miten kansojen ystävyyttä voisi parantaa. Tuli …

Jatka lukemista

Klamilan uusi vapis nimettiin Vintiksi

Uusi nuorten vapaa-ajankeskus hurmaa kodikkuudellaan. Entinen neuvola- ja päiväkotirakennus on uudistettu Nuorten Taloksi, ja yläkerta on avoinna yläasteikäisten vapaa-ajanviettoon. Talosta löytyy mm. biljardi, lautapelejä, Playstation 3, TV ja tilaa rentoutua kavereiden kanssa. Hiihtolomaviikolla vapista olivat isännöimässä 4H-kerhon Aliisa Kolari ja Mikko Skippari. Kahvi tuoksui ja telkkarissa pyöri Salatut elämät. – Normaalisti täällä käy noin kymmenkunta …

Jatka lukemista