Klamilan kirkko (3.- 4.lk)

Klamilan kirkko

Tytöt kirkon risteyksessä.

Tytöt kirkon risteyksessä.

Kerron Klamilan kirkosta. Minä kävin kuvaamassa syyskuun 27.päivänä. Olen käynyt sisällä viime keväänä koululaisten kevätjuhlassa Kirkko on iso ja kaunis. Siellä on paljon ihmisiä.

Sandra M. 3lk

 

 

Olen ollut Klamilan kirkossa silloin, kun on ollut jotain kevät- tai joulujuhlia.

Klamilan kirkko on iso ja aika tilava. Olen ollut kirkossa silloin, kun on ollut joku kirpputori kirkolla. Olen käynyt kirkossa perheen ja sukulaisten kanssa. Olen kirkolla aika vähän ja käyn siellä harvoin.

Kirkko näyttää minun mielestä ulkoa aika pieneltä, mutta se on sisältä todella iso. Klamilan kirkko on kiva ja mukava.Muistokivi Klamilan kirkolla

Kirkko on minulle tärkeä, koska olen siellä, kun on esimerkiksi se kevät tai joulujuhla.

Klamilan kirkolla on muistokivi ja viimeksi kun kävin kirkolla, muistokiven luona oli lyhty ja auringonkukka.

Saara R. 4lk

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirkko on iso ja vanha. Se on kiva ja juhlallinen paikka.

Se sijaitsee aika lähellä Klamilan keskustaa. Se on lähellä Mäntyrinnettä, Muksulaa ja uutta koulua. Olen siellä ns. kirkon kerhossa. Kirkon kerhoa ohjaa Pauliina.

Olen ollut kirkossa esim. koulun juhlissa, kirkon kerhossa ja seurakunnallisissa juhlissa. Olen ollut kirkossa kavereiden ja perheen kanssa. Olen ollut kirkossa usein.

Kirkko on kiva. Paikka on tärkeä, koska se liittyy aika lailla elämääni.

Anni M. 4lk

Iloiset tytöt ja Uuno Klamin patsas kirkon pihalla.

Iloiset tytöt ja Uuno Klamin patsas kirkon pihalla.

 

 

 

 

 

 

 

1 kommentti

  1. Klamilan kirkko on hieno. Minullakin on sieltä mukavia muistoja, menin nimittäin naimisiin siellä!!!

Vastaa käyttäjälle Marjo Piispa Peruuta vastaus

Your email address will not be published.