Haminan kansalaisopiston kudontapiiri Klamilassa

Klamilan pienteollisuustalolla on toiminut jo useita vuosia Haminan kansalaisopiston kudontapiiri, kudontapiirillä on pitkät perinteet Klamilassa ja se on aiemmin toiminut myös muissa tiloissa. Maanantaisin kutojia tulee opastamaan kansalaisopistosta Jaana Kuokka kello 14.30-17.00 välisenä aikana. Jaana on itse käynyt kotiteollisuuskoulun sekä useita eri kursseja kudonnan erikoistekniikoista jne. , joten tietoja ja taitoja häneltä löytyy tähän ikivanhaan käsityöhön.

Kursseja järjestetään sekä kevät- että syyslukukaudella, yhden lukukauden hinta on 60 €. Tällä kevätlukukaudella oppitunteja on 39, noina tunteina on siis ohjaaja paikalla. Muuten kutomaan voi mennä jokainen juuri silloin kuin itselleen parhaiten sopii ja kuinka usein vain tahtoo. Kutojia on nyt kahdeksan, mutta vapaita paikkoja löytyy kyllä halukkaille. Eikä aiempaa osaamista tai kokemusta kutomisesta tarvitse olla. Kutomossa voi käydä myös aluksi ihan vain tutustumassa.

Kangaspuita pienteollisuustalolta löytyy parisenkymmentä, joista valtaosa on kyläläisten omia. Kangaspuita on erikokoisia, kapeista leveisiin, tämä mahdollistaa kutomisen eri tarpeisiin. Leveillä kangaspuilla voi kutoa vaikkapa päiväpeitteen parisänkyyn, kun taas kapeammilla puilla syntyy esimerkiksi mattoja ja pyyheliinakangasta. Loimet ja kuteet jokainen kustantaa itse. Kuteita saa käsityöliikkeistä valmiina, mutta paljon käytetään vanhoista lakanoista itse leikattuja kuteita ja tämähän on kierrätystä parhaimmillaan. Lakanoita otetaankin mielellään vastaan, varsinkin tummemmista väreistä on pulaa. Vaikka esimerkiksi maton kutominen vaatii aikaa ja rahaa, niin lopputulos on teollisesti valmistettuun mattoon verrattuna huomattavasti laaduukkaampi ja kestävämpi. Kestävät räsymatot ovatkin nyt suosittuja myös uusiokäytössä, kuten lattiatyynyinä ja riippukeinuina.

Kutomolla on varsin leppoisa tunnelma ja kaveria autetaan aina. Erityisesti loimien laitto ja muut alkutyöt vaativat aikaa, tarkkuuta sekä yhteistyötä. Vaikka kangaspuut aluksi näyttävätkin kovin teknisiltä vempaimilta kaikkine vipstaakkeineen, joilla on erikoisia nimiä ja loimet menee maallikon silmissä ristiin rastiin, niin kutojat kyllä vakuuttavat, että kun alkuun pääsee niin homma on aika helppoa. Joten rohkeasti vaan mukaan kokeilemaan!

 

Tässä matossa värit ovat päinvastoin toisella puolella.

Kuva 12 / 13

Vastaa

Your email address will not be published.