Klamilan Martat ry

Martat on vuonna 1899 perustettu suomalainen kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia ja kotien arvostusta.
Klamilan Martat ry on perustettu vuonna 1934 Raussin talossa, jolloin yhdistyksen nimeksi tuli Sydänkylän marttakerho ja jäseniä oli 11. Parhaimmillaan jäseniä on ollut viitisen kymmentä. Tällä hetkellä Klamilan Marttojen jäsenmäärä on 19.
Marttailu sopii kaiken ikäisille sukupuolesta riippumatta ja liittyä voi milloin tahansa. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme!
Toiminta
Klamilan Martat kokoontuvat keskimäärin kerran kuukaudessa tapaamispaikan vaihdellessa marttaillan aiheen mukaan. Kokoontumisten aiheena ovat olleet mm. lusikkaleivät, karjalanpiirakat ja lohkopiirakka. Lisäksi on askarreltu valohimmeleitä, havukransseja, köynnöskehikkoja ja koriste-esineitä pajusta. On valettu myös lehdenmuotoisia laattoja betonista.
Klamilan Martat myös retkeilevät yhdessä luonnossa, jossa nautitaan kahvittelusta ja eväistä lähistön laavuilla. Pidempiä retkiä on tehty mm. Mustilan arboretumiin, Rankkiin ja P.E.Svinhufvudin kotimuseoon Kotkaniemeen. Lisäksi Martat käyvät yhdessä pari kertaa vuodessa teatterissa. Traditioihin kuuluu myös yhteinen jouluruokailu ja Martoilla on kerran viikossa oma kuntosalivuoro Klamilan koulun kuntosalilla.
Perinteisesti Klamilan Martat keittävät kesäisin 300 litraa hapanvelliä yhdessä Ravijoen Marttojen kanssa hapanvellijuhlissa. Martoilta voi vuokrata omiin juhlatilaisuuksiin 100 hengen kahvi- ja ruoka-astiastoa sekä 10 litran (80 kupin) kahvinkeitintä edulliseen hintaan. Myös shampanjalaseja ja pöytäliinoja on lainattavissa. Martoilta voi lisäksi tiedustella tarjoiluapua ja erilaisten tilaisuuksien kahvituksia ja ruokatarjoilua.
Kesäisin Klamilan Martat hoitavat Klamilan kirkon kukituksen.

Betonikoristeet.

Kuva 7 / 8

 

Vastaa

Your email address will not be published.