Heli Varjakoski

Author's posts

Maaseutumarkkinat ja arpavoittajat

Kyläyhdistys Klamilan Seutu ry oli edustamassa Kymenlaakson Vuoden kylää Haminan Maaseutumarkkinoilla lauantaina 22.5.2016. Kivasti ihmiset kertoivat huomanneensa Klamilan olleen viime aikoina lehdissä esillä ja vielä positiivisesti. Monelle kylä oli tuttu sukulais-vierailuilta tai olivat monet jopa syntyneet Klamilassa. Monella oli myös mökki Harvajan tai Manstuolin alueella. Arvoimme kojulla käyneiden ja arpalipukkeen täyttäneiden kesken palkintoja. Voittajat: Pohjakunnan …

Jatka lukemista

Joulunaikaa

Joulu on jo ovella ja lahjahankinnat tehty, vai onko? Vielä ehtii tarvittaessa kylätuvalta ostamaan paikallisten käsityöläisten tekemiä käsitöitä. On sukkaa, lapasta, veistä, liinaa, oravasyöttölää ja kynttilää poikineen. Tule katsomaan, jos löytyisi vaikka lahja armaimmallesi. Kylätupa sulkeutuu keskiviikkona 23.12.2015 klo 14 ja seuraavan kerran avaa ovensa torstaina 7.1.2016 klo 10. Tervetuloa onnistuneille ostoksille. Kylätuvan väki toivottaa …

Jatka lukemista

Ensivastetta tukeva kirppis

Nyt Klamilan ja Ympäristön VPK tempaisee käyntiin rahoituksen hankinnan Ensivaste-yksikölle Klamilaan. Koulutus ja tarvikkeiden hankinta ei ole ihan halpaa, joten apua tarvitaan. Voit lahjoittaa kirppikselle myytävää tavaraa tai tulla ostamaan muiden lahjoittamaa. Lisäksi paikalla kahvio ja sunnuntaina vielä hapanvelliä paikalla syöden tai mukaan otettavaksi, myös gluteeniton vaihtoehto. Tule ja tue toimintaa!

Klamilan It-vertaistukiryhmä

Aloittaa kokoontumiset 1.10.15 Klamilan koululla joka toinen torstai. Lisätietoja ryhmän vetäjältä Jouko Tompurilta Puh. 040 738 2211 tai jouko.tompuri@gmail.com. Mm. nettipankin käyttö, sähköpostin käyttö, perusasioita kaikille kiinnostuneille. Maksuton.

Rannekkeita Fish and Souliin

saatavilla kesäkuussa hintaan 16,50 € Kylätupa Ronkulista, Sataman Baarista ja sataman Kioskilta Klamilasta, sekä Virojoella Virolahti-infosta (Virojoentie 15). Heinäkuussa rannekkeen hinta nousee 20 euroon.

Pyölintalo löysi ostajan

Virolahden Urheilu- ja Nuorisotalo Oy:n toinen vuosikokous vahvisti talon ja kiinteistön menneen kaupaksi. Uudella ostajalla on tulevaisuudessa suunnitelma purkaa vanha rakennus ja tehdä tilalle mahdollisesti paritaloja. Jos joku tietää mistä löytyisi vanhoja Pyölintalon kuvia ensimmäisestä rakennuksesta, voisi tiedon ilmoittaa Kylätuvalle, niin toimitamme ne eteenpäin. Eikös olisikin hienoa saada pala historiaa takaisin uusien asuinrakennusten ulkomuodon toistaessa …

Jatka lukemista

Klamilan koulun viralliset vihkiäiset

vietetään sunnuntaina 6.4. klo 13 alkaen. Kaikki kansa on kutsuttu tutustumaan koulun tiloihin jo klo 12 alkaen.

Torikatokset

Klamilan kesätorilla saadaan toivon mukaan nauttia ensi kesänä kahvit katoksen alla, mikäli sää on sateinen. Toinen katos rakennetaan torimyyjien käyttöön. Näin olosuhteet torikaupalle paranevat. Innokkaita talkoolaisia toivotaan rakennustalkoisiin  keväällä touko-kesäkuussa. Ilmoittautua voi kylätupa Ronkuliin, tai sitten tulee vain mukaan, kun näkee väkeä rakennushommissa. Hankkeeseen on saatu Kehittämisyhdistys Sepralta rahoitus.