Palaa kohteeseen Yhdistykset

Kattilaisten Palokunnantalon Kannatusyhdistys ry

Kattilaisten palokunnantalon kannatusyhdistys eli leikkimielisesti lyhennettynä KaPaKKa on perustettu jo toimintansa lopettaneen  Virolahden pitäjän Kattilaisten kylän vapaaehtoisen palokunnan tilalle.
Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia kylämme vanhaa, rapistumaan päässyttä  palokunnantaloa ja aikeenamme on remontoida talo käyttökuntoon.

Projekti aloitettiin kesällä 2012 purkamalla insuliittilevyt salin seinistä ja purkamalla salin katto, joka oli saanut kosteusvaurioita. Lähes kaikki ikkunalasit oli särjetty, joten ikkunat levytettiin. Kesällä 2013 tiivistimme peltikaton saumat, ettei katto enää vuoda niistä.  Aloitimme salin ikkunanpokien kunnostamisen. Aluksi pokat irrotettiin, hiottiin ja maalattiin kahdesti. Syksyllä ikkunat lasitettiin ja kitattiin. Lokakuun alussa saimme salin ikkunat paikoilleen ja nyt jo talo näyttää paljon paremmalta. Ikkunoiden kunnostamiseen meni 13 iltaa. Talkoissa oli keskimäärin 8-10 henkeä. Ensi kesänä vuorossa on muiden huoneiden ikkunat ja ulkoseinien maalaus.

Kesän aikana keräsimme rahaa metalliromun keräyksellä, iltatorikahvituksella ja keittämällä lohikeittoa Silakkamarkkinoille.

Kesän 2014 aikana talkoiltiin ahkerasti, talkooiltoja kertyi yli 20. Eteläpäädyn huonokuntoiset laudat vaihdettiin uusiin ja maalattiin pääty. Yhdestä huoneesta poistettiin lattialankut, ikkunapokia hiottiin ja maalattiin. Eteläpääty on nyt hieno uusine lautoineen ja vintille saatiin jo ikkunakin paikoilleen. Muiden ikkunoiden asennus jäänee ensi kesälle.

Rahaa ”Kapakan naiset” keräsivät jälleen kesätorikahvituksella ja myymällä lohikeittoa silakkamarkkinoilla. Olimme myös fish & soul:issa pitämässä kahviota. Ensi kesänä jatkamme urakkaa muiden ulkoseinien kunnostuksella.

Vuosi 2019 ja kunnostus urakka alkaa olemaan loppusuoralla. Paljon työtunteja on käytetty aina
keväästä marraskuihin asti, mutta lopputulos on sen arvoinen. Vanha ja ränsistynyt palokunnantalo on
kokenut täydellisen muodonmuutoksen, niin ulkoa kuin sisältäkin. Ulkoseinät on uudistettu tarpeen
mukaan, ulkovuorilaudoitus on uusittu ja maalattu pellavaöljymaalilla. Ikkunat on lasitettu, vain pari uutta ikkunaa on lasittamatta. Uusi hormi on muurattu vintille asti, mutta savupiippu on vielä tekemättä. Lahjoituksena saatu puuhella asennetaan paikoilleen ja isoon saliin pönttöuuniin hankitaan uusi luukku, sitten saadaan taloon lämpöäkin. Kesällä 2017 rakensimme kompostihuussin pihalle Sepran hankerahoituksella.

Sisäkatto on paneloitu, samoin salin seinät. Saimme lahjoituksena baaritiskin, joten pian meillä on täysin varusteltu KaPaKKa . Näyttämö on kunnostettu ja odottaa jo esiintyjiä, mitähän mahtaakaan olla tiedossa..? Talo on nyt myös sähköistetty nykysäädösten mukaisesti. Pientä puuhastelua sisätiloissa
vielä riittää, kuten listoitusta jne., mutta muuten palokunnantalo on jälleen pian valmis palvelemaan
kyläläisiä. Pojat ovat jo käyneet pingistä pelailemassa syksyiltoina. Ehkäpä talolla tullaan viettämään kyläiltoja, myyjäisiä, karaokeiltoja tai kenties nähdään teatteriesityksiä,
aika näyttää mihin kaikkeen taloa tullaan käyttämään.

Vastaa

Your email address will not be published.

*

code