Länsikylä

Länsikylässä on ollut asutusta jostain 1400-1500 luvulta, nimikin on ollut Flonkarböle. No niin se vanhemmasta historiasta, vielä 1970 luvulla taloissa oli lypsykarjaa melkein kaikissa mummonmökkejä lukuunottamatta. Kylässä toimi kaksi puuverstaa toisessa tehtiin ovia ja ikkunoita sekä keittiökalusteita, toisessa höylähirsimökkejä. Niskan Jussi teki suksia 1950 luvulla.

Kylän pohjoispuolella sijaitsee ”vuorijono” Lintanvuori, Ristkorpi ja Karkorpi, siellä ainakin 50-60 lukujen lapset laskivat mäkeä ja taisi siellä niitä suksia katketa. Nykyään Länsikylässä ei ole yhtään karjatilaa, Hevosia on monessa talossa hevosharrastuksen lisäännyttyä. Ratsastajia ja harjoituskärryjä vetäviä hevosia tulee länsikyläntiellä usein vastaan.

Pellot ovat kaikki viljelyssä enimmäkseen viljanviljelyssä kun karjoja ei enää ole. Yksi sinnikäs luomuviljelijäkin kylällä on.

Yhdistystoimintaakin on vielä, Pyölinjokilaakson Maa- ja Kotitalousseura toimii, pidetään rantailta, kahvitetaan torilla. Länsikylän Erämiehillä on metsästysmaja Haarakosken kalliolla, toimintaa on monenlaistametsästykseen liittyen.

Länsikylän Yhteisalueet hoitelee yhteistä Mutasuota, jossa kurkia pesii joka kesä. Pyölinrannassa on mökki ja mattolaituri jossa mattoja pestään niin kauan kuin laki sallii. Länsikylän alueella on myös Pyölin Vesiosuuskunnan vesi-ja viemärilinja, siihen ovat liittyneet melkein kaikki Länsikylän-Rikon talot, lisää mahtuu jos tulee uusia asukkaita.

Yritystoimintaakin on jonkin verran, metsäkoneyrittäjä Talsin Mikko oikeastaan Rikon puolelta, Veljekset Kuokan kuljetus ja maanrakennus yritys Länsikyläntien alkupäässä. Kylältä käydään töissä myös kylän ulkopuolella aika monesta talosta. Niitä mummonmökkejä on kesäasuntoina muutama. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta pellot pysyvät ja joku niitä toivottavasti viljelee. Kylältä käydään varmaankin muualla töissä enenevässä määrin. Uusia taloja on rakennettu ja vanhat talot vaihtaneet omistajaa. Kylällä on tulevaisuutta kun nuoriakin asuu ja jatkaa tilanpitoa.

Lasse Ripatti.

Vastaa

Your email address will not be published.

*

code