Mun blogini käsittelee sitä itteään, eli Klamilaa. Paikka jossa synnyin, kasvoin ja asuin noin 20 vuotta.Paikka, jossa piipahan vähintään kerran viikossa. Paikka, joka ei muutu, vaikka maailma muuttuu. Ja se on hyvä se.
Olen muutes ulkopaikkakuntalaisille tuttavilleni Klamilan esitellyt kylänä, joka on vähän samanlainen kuin Asterixin ja Obelixin Gallia. Paikka jossa nahistellaan, naljaillaan, nauretaan, touhutaan, ja loppujen lopuksi aina puhalletaan yhteen hiileen. Ja henkilöt. No, jokainen päättäkööt itse, löytyykö yhtäläisyyksiä gallialaisten kanssa.
Kävin kesällä pari kertaa Klamilan kesätorilla. Kyllä, Klamilan sykkivän keskustanviikon kohokohta. Vilkas kesätori. Kyläläisten sekä mökkiläisten kohtaamispaikka. Keskellä kylää. Siellä ison kiven juuressa.
Ette usko sitä ihmispaljoutta ja kyllä, siällä oli jonoja kojuille. Pitkiä jonoja. Ite ostin mansikoita ja herneitä, sekä munkkikahvit. Ja arpoja.
Kaikkihan sen tietää. Kesätorin kohokohta kuitenkin on ARVONTA. Tunnelma muuttuu kihelmöivän jännittäväksi kun kello lyö 19.00 ja ilmoille kajahtaa tuttu huuto: ”ARVONTA ALKAKOON!!”.Huomaan, että iloinen, lupsakka toritunnelma muuttuu jännittyneeksi. Ihmiset alkavat mulkoilla toisiaan, kellä on arpaonnea, kellä ei. Ympäriltä kuuluu muminaa ja mutinaa: ”taas toi voitti.”, ”on sillä tuuria”
…Niille, ketkä torilla ei arvontaan saakka ole malttaneet olla, tiedoksi, että palkintoina on kaikenlaista, muun muassa T-paitoja,vihanneksia, hapanvelliä, mansikoita. Ja palkinnot saa ite valita pöydästä.
Sykkeeni nousee, kädet hikoaa, jännittää. Lapset kerääntyvät samalla tavalla arpapöydän eteen kuin minä ystävineni noin 20 vuotta sitten. Jotkut asiat ei sitten vaan muutu. Mielessäni mietin: ”Sattuuko voitto kohdalleni?”Jos/kun voitan mitä arpajaispöydästä valitsen?”, ”Äääh, himoitsemani pussi vihanneksia meni jo.”
Lappuja nostellaan, nimiä luetellaan. Ei satu kohdalleen, ei niin millään.Vilkuilen vaivihkaa ympärilleni ja mietin, kuinka monta arpaa kukakin on ostanut. Itse ostin vain 5. Samat tyypit voittaa uudelleen ja uudelleen (ne samat, jotka voittivat silloin 20 vuotta sitten.hehe). Yritän hallita ilmeeni.En kai vaikuta ylimieliseltä? Meillä Koukeilla on ollut tunnetusti hyvä arpaonni täällä. Minne se on kadonnut?Onko ilmeeni epätoivoinen? Pettynyt? Yritän olla coolisti. Hymyilen hieman. ”coolisti, coolisti” hoen mielessäni.
Ja vihdoin, kun viimeisiä voittoja pöydästä viedään, poikani Leevin nimi kajahtaa. Sitä riemun määrää!Voitto!Meidän perheeseen!Meinasin hypätä penkiltäni tekemään kunnonjääkiekkotuuletukset.Sain hillittyä itseni vaivoin. Hoen itselleni mielessäni: ”Käyttäydy arvokkaasti.” Hieman ehkä nenäni nousee ylemmäs.
Pikkumies polleana kävelee arpapöydän luokse ja valitsee palkinnoksi pussillisen pullia. Wau! Voiko parempaa tuuria olla! Fiilis on kuin olisi voittanut Lotossa! Olipa taas kannattava reissu! Viikon päästä on tultava uudelleen! Ja hymy korvilla lähdetään kotiin. Ja syömään ne pullat.
Ja uskokaa tai älkää, tämä jännitysnäytelmä toistuu joka kesäperjantai.
Torilla tavataan – taas ensi kesänä!
-Suvi ”Vaikka olen lähtenyt Klamilasta, Klamila ei lähde minusta” Pousi
