Elonkorjuutapahtuma

Klamilan Järvenkylän Takalassa vietettiin perjantaina 16.8.2019 eurooppalaisen hankkeen elonkorjuutapahtumapäivää

Hankkeen tarkoituksena on edistää tietoa maatiaiskasveista ja niiden viljelyllä tukea geneettisen monimuotoisuuden säilymistä.

Paikalla oli isäntä Lauri Takalan lisäksi Luonnonvarakeskuksesta tutkija Maarit Heinonen sekä monia asiasta kiinnostuneita ammattilaisia ja harrastajia. Osa Takalan luomuruispellosta oli jätetty puimatta, että tutustujat saisivat itse käytännössä oppia sirpillä leikkaamista, lyhteen solmimista ja kuhilaan tekoa.

Sirpillä leikaten rivit suorina.

Vilja puidaan nykyisin puimurilla, viisikymmentä vuotta sitten oli vielä puimakoneita, viikatteet sitä ennen viljaa kaatamassa. Sirppi on monelle vieras kapine, siitä tulee ensinnä mieleen vain vasara. Kätevä työväline se kuitenkin oli, kun muutama hyvin työn osaava neuvoi, ja lähes kaikki kokeilivatkin leikkaamista ja ainakin parin lyhteen tekemistä. Toiset jaksoivat pitempäänkin, ja puimatta jätetystä alasta saatiin monen monta eri kokoista ja hiukan eri näköistä lyhdettä. Lyhteet asetettiin vastakkain tähkät ylöspäin, niin että alle keskelle jäi ikään kuin pieni oveton maja, ja hatuksi kuhilaan päälle levitettiin pari lyhdettä sateensuojaksi, ylinnä oleva tyviosa vielä käännettiin aurinkoa kohti pyytämään poutaa.

Työnteon lomassa keskusteltiin maatiaiskasvien tarpeellisuudesta ja vanhoista viljankorjuutavoista. Kuulemma sirpillä leikkuu oli naisten hommaa, miehet kokosivat lyhteet. Viljankorjuu oli kylässä sosiaalinen tapahtuma, kyläläiset tekivät usein urakan yhdessä. Sitten raskaan, usein helteisen uurastuksen jälkeen iloittiin koristelemalla viimeinen lyhde joko kukilla tai vaatteilla. Sadon onnistuminen ja leipäviljan saanti oli elintärkeää vielä viime vuosisadalla jokaiselle, nyt keskustellaan ruokahävikistä: käyttökelpoista ruokaa hukataan surutta ja suuria määriä. Ihmisillä ei enää ole omakohtaista kosketusta alkutuotantoon, kaupastahan ruokaa saa ja sitä riittää.

Lyhteiden kasaamista, oikealla Lauri Takala, jonka tilalla tapahtuma pidettiin.

Takalan ruis on vanhaa lajia, ainakin kahdeksisenkymmentä vuotta tilalla viljeltyä, nimeltään Hermanni – tilan ensimmäisen isännän mukaan. Lauri Takala rekisteröi kolme vuotta sitten Hermanni-rukiin, ja ruokaviraston ylläpitosopimuksen mukaan sitä pitää varastossa aina olla täyttämään kahden hehtaarin alan. Maatiaisruis on talvenkestävää, pitkäolkista, parimetristä, ja kasvaa hyvin vaatimattomissa oloissa. Ruis oli kylvetty syyskuun 11. päivänä ja talvehtinut hyvin. Rekisteröity ruis vaatii kolmensadan metrin suojarajan muulta rukiilta pysyäkseen riittävän muuttumattomana. Jalostetut rukiit tuottavat yleensä paremman sadon, mutta maatiaiskasvit ovat varmempia aikaa myöten.

Kuhilaat saatu valmiiksi, on aika nauttia talkookahvit.

Viljelijän työ ei suinkaan vielä tänään loppunut: on siirrettävä riiheen kuivumaan, puitava tavalla tai toisella, puhdistettava akanoista, jauhettava. Jumalanviljaa, sanottiin, ei leipäpalastakaan saanut heittää pois.

Teksti: Pirjo Järvenkylä

Vastaa

Your email address will not be published.

*

code