Huurteiset Uimarit ry

Avanto/kylmävesiuinti ei ole kovinkaan uusi harrastus, Suomessa avantoon on pulahdettu jo 1600 luvulta alkaen. Vuosien ja vuosituhansien jälkeen avantouinti on lisännyt suosiotaan ja nykyisin onkin perustettu monia avantouintiseuroja, yksi niistä on Huurteiset Uimarit ry Klamilasa.
Kiinnostus avantouintiin alkoi siis kasvamaan myös Klamilassa ja oman saunan rakentamista ja avantoa laitureineen alettiinkin suunnitelemaan, aluksi kylätoimikunnan toimesta ,kunnes päätettiin perustaa oma seura avantouinnille. Huurteisten Uimareiden perustava kokous pidettin vuoden 2000 lopussa Pirjo Takalan ja kahdeksan avantouinnista kiinnostuneen kyläläisen kesken.
Ensimmäinen sauna saatiin Vaalimaalla toimineesta hirsirunkoisesta lähiruokakioskista, joka muunneettiin saunaksi. Sauna palveli innokkaita uimareita useamman vuoden ajan, kunnes se pikkuhiljaa alkoi iän ja käytön myötä tulemaan tiensä päähän. Alkoi yhteistyö Klamilan Veneilijöiden kanssa ja päätettiin rakentaa uusi saunarakennus vanhan tilalle. Huurteiset Uimarit osallistuivat hankkeeseen niin taloudellisella tuella kuin talkootyölläkin, Veneilijöiden kuitenkin ottaessa hankkeesta päävastuun ja nykyinen sauna onkin Klamilan Veneilijöiden omistuksessa, johon Uimareilla on kuitenkin käyttöoikeus. Saunaprojektin toteuttamiseen saatiin myös hankerahaa.
Nykyinen sauna Klamilan kalasatamassa lämpenee Huurteisten Uimareiden toimesta tiistaisin ja perjantaisin kello 17-20 välisenä aikana, lokakuun alusta aina huhtikuun loppuun saakka, kesäaikaan toiminnasta vastaa puolestaan Klamilan Veneilijät ry. Saunalla on pukeutumis- ja suihkutilat erikseen naisille ja miehille, sauna on puolestaan sekasauna, jonne mahtuu noin 12 saunojaa kerrallaan. Saunan lämmityksestä vastaa vapaaehtoisesti joku seuran jäsenistä, toimien samalla koko uintiajan ajan uimavalvojana. Avanto pidetään sulana pumpun avulla, joka pitää veden liikkeessä ja täten estää jäätymisen. Uimisen ajaksi pumppu aina sammutetaan.
Huurteisissa Uimareissa on tällä hetkellä noin 70 jäsentä, jopa Helsingistä asti on jäseniä. Seuraan voi liittyä kuka tahansa ja milloin vain. Seuran jäsenenä saunot edullisemmin, pääset kevätretkelle ja voit käydä Klamilan koulun kuntosalilla, Huurteisten Uimareiden vuorolla lauantaisin kello 14-16. Seura järjestää jäsennille myös erilaisia teemapäiviä. Huurteisilla Uimareilla on oma Facebook-ryhmä josta löytyy mukavia kuvia iloisista saunojista ja Huurteisten toiminnasta, myös tähän ryhmään voi liittyä kuka tahansa. Toki saunomaan ja uimaan pääsee ilman jäsenyyttäkin ja saunan voi vuokrata omaan käyttöön myös muina ajankohtina.
Avantouintiharrastus sopii lähes tulkoon kaikille, mutta sydän- ja/tai verenpainetaudista kärsivien on syytä keskustella asiasta ensin lääkärin kanssa. Muissa tapauksissa avantouinnin on tutkittu edistävän terveyttä ja hyvinvointia. Joten jos et vielä ole kokeillut avantouintia niin nyt siihen on oiva tilaisuus, saatat vaikkapa innostua!

Löylyihin lauteille mahtuu noin 12 henkilöä kerrallaan.

Kuva 3 / 6

Vastaa

Your email address will not be published.