Puutaide Klamila

Ajatus Puutaide Klamilan perustamisesta sai alkunsa kun silloinen hitsaaja/autonkorjaaja Ilya Altynbaev teki kotonaan remonttia. Remontti valmistui, mutta jotain puuttui, uusi hieno puinen sänky. Kun kaupoista ei mieluisaa löytynyt, päätti mies tehdä sellaisen itse. Alkoi rahan säästäminen tarvittavien koneiden ja työkalujen hankintaa varten…

Nyt puutöitä verstaalla on tehty noin viitisen vuotta puuseppä Ilyan toimesta ja tuotevalikoima on laaja. On koriste-esineitä, tauluja, paljon erilaisia keittiövälineitä leikkuulaudoista kalapiikkeihin, kahvirasioita ja kaikkea mitä puusta nyt vain voi valmistaa sesongit huomioiden. Puutaide valmistaa myös tilauksesta asiakkaille toiveiden mukaisia tuotteita. Ideoita tuotteisiin tulee omasta päästä, toisinaan myös internetistä.

Materiaaleina on käytetty mm. vaahteraa, tammea, saarnia, pyökkiä, koivua, katajaa jne. Puu tulee joko sahatavarana tai pölkkyinä, joista Ilya valmistaa itse liimapuulevyä. Liimapuulevyn etuna verrattuna leveään lautaan on, että se ei vääntyile kosteuden muutosten seurauksena yhtä paljoa.

Työvaiheita on useita ennen kuin tuote on valmis kuluttajalle. Ensin valitaan ( ja hankitaan ) tuotteeseen sopivin materiaali, josta sahataan rimoja liimapuulevyä varten. Rimat liimataan toisiinsa kiinni levyksi joka kuivumisen jälkeen hiotaan. Tämän jälkeen liimapuulevy asetetaan jyrsimeen, joka jyrsii levyyn halutun kuvan ja muokkaa levyn oikeaan malliin ja mittaan. Jyrsinnän jälkeen kuva täytyy hioa huolella, jotta lopputulos olisi mahdollisimman siisti. Lopuksi vielä tuote kasataan ja käsitellään puuöljyllä.

Näitä upeita ja yksilöllisiä puutuotteita voi ostaa itselleen, lahjaksi, kylään viemisiksi jne. joko Kylätupa Ronkulista Klamilasta, Rouva Hulda Huolettomasta Kotkan Pasaatista tai tilauksesta suoraan Puutaide Klamilasta. Asiakkaiden tyytyväisyys ja tuotteiden laadukkuus, sekä hyvä ja nopea saatavuus ovat avainasemassa. Liekö tästä syystä Ilyan oma projekti, sänky, mistä kaikki sai alkunsa, on edelleen haaveena.

Hiominen vaatii tarkkuutta.

Kuva 4 / 5

 

 

 

 

 

Vastaa

Your email address will not be published.