KLAMILAN SIIRTOLOHKAREET (5. JA 6. LK)

Kävimme siirtolohkareella, joka sijaitsee Museotien varrella Klamilan koululta Haminaan päin hiukan ennen Sydänkylän risteystä. Kävimme siellä koska, opiskelemme koulussa kivikautta. Siellä oli kaksi suurta siirtolohkaretta. Ryhmästämme Tommi kiipesi toiselle kivelle.

Siirtolohkare on hiidenkivi eli iso kivi, jonka jääkauden aikainen mannerjää on kuljettanut mukanaan usein kauaksi emokalliosta. Siirtolohkareet ovat usein alavilla alueilla peittyneet muun maa-aineksen alle, mutta luonnossa korkealla paikalla siirtolohkareet ovat useasti näkyvillä. Siirtolohkareet jotka näimme, olivat korkeilla paikoilla. Suomen suurin siirtolohkare sijaitsee Turun Ruissalossa.

Entisajan ihmisistä näytti siltä, että siirtolohkaretta ei ole tuonut paikoilleen mikään luonnollinen voima. Niiden selitettiin olevan hiisien, jättiläisten ja pirujen työtä. Esimerkiksi jättiläisten kerrottiin viskoneen lohkareita kohti eri pitäjien rakennuksia.

Teksti Anita 6.lk, Kielo 6.lk, Tommi 6.lk ja Eeli 5.lk

Lähde Wikipedia

Joni, Anita, Eeli ja suuri siirtolohkare. Kuva Kielo 6. lk

Joni, Anita, Eeli ja suuri siirtolohkare.
Kuva Kielo 6. lk

Tommi kiipeämässä siirtolohkareen päälle. Kuva Anita 6.lk

Tommi ja Eeli kiipeämässä siirtolohkareen päälle.
Kuva Anita 6.lk

 

1 kommentti

  1. Tällä alueella on paljon kiviä, merenrannatkin ovat varsinaista kivipeltoa. Nyt selvisi, miksi isoja kiviä sanotaan hiidenkiviksi.

Vastaa

Your email address will not be published.

*

code