TINKASENTIEN PRONSSIKAUTISIA HAUTOJA ETSIMÄSSÄ (5. JA 6. LK)

Tutkijaryhmä etsimässä pronssikautisia hautoja.

Tutkijaryhmä etsimässä pronssikautisia hautoja. Kuva  Julia 6.lk

Meitä kiinnostaa pronssikautiset haudat siksi, koska opiskelemme historian tunnilla pronssikautta. Pronssikautiset haudat ovat kiviröykkiöitä, jotka ovat muodostuneet pronssikaudella. Suomessa näitä  röykkiöitä on pitkälti toistakymmentätuhatta. Monissa haudoissa ei ole ollut löytöjä. Näistä haudoista ei siis ole aina löydetty luita. Myöhemin pronssikaudella yleistyi polttohautaus. Luut mineralisoituivat palaessaan ja säilyivät paremmin. Näitä polttohautausluulöytöjä on tehty. Vainajan mukaan hautaan laitettiin myös häenlle tärkkeitä esineitä. Suomesta on löydetty vain vähän säilyneitä pronssiesineitä yhteensä noin 150 kappaletta.

Kävimme ryhmämme kanssa etsimässä pronssikautisia hautoja, mutta niiden löytäminen oli vaikeaa. Klamilassa Tinkasentien alkupäässä on pronssikautisien hautojen tienviitta, mutta kun lähdimme kulkemaan tietä eteenpäin, ei opasteita näkynyt enää missään. Löysimme kuitenkin metsästä pieniä kiviröykkiöitä, mutta emme ole varmoja, oliko paikka aivan oikea. Otimme sieltä muutaman kuvan.

Teksti: Rea 6.lk, Oili 6.lk, Joni 5.lk ja Roope 5.lk

Lähteet: Sepänmaa Timo, Hautaus esihistoriallisella ajalla (www.finnica.fi), Pronssi- ja rautakauden hautalöydöt (www.yle.fi/oppiminen) ja Wikipedia

Tällaisen kiviröykkiön löysimme. Kuva Julia 6.lk

Tällaisen kiviröykkiön löysimme.
Kuva Julia 6.lk

1 kommentti

  1. Itsekin olen etsinyt hautoja muutaman kerran. Viimeisellä kerralla päädyin samaan tulokseen kuin te. Enkä löytänyt luita tms…

Vastaa

Your email address will not be published.