MUSEOTIE JA HISSANTUNTI (5. JA 6. LK)

Nykyistä Museotietä Haminan suuntaan.  Kuva Oona 6.lk

Nykyistä Museotietä Haminan suuntaan.
Kuva Oona 5.lk

Opiskelemme Suomen historiaa historian tunnilla. Opettaja antoi tehtävän tutkia Museotien historiaa. Olemme kiinnostuneita Museotiestä, koska koulumme sijaitsee Museotien varrella. Kävimme historian tunnilla katsomassa ja kuvaamassa Museotietä. Opettaja vei ryhmämme vanhalle Museotien pohjalle, jossa ei ollut asfalttia. Se oli muuttunut huonokuntoiseksi eikä siellä liiku autoja.

Museotie on keskiajalla ollut kuninkaiden, sotilaiden ja monien muiden käytössä. Se alkoi Turusta ja päättyi Viipuriin. Matkaa taitettiin jalan tai hevosella. Matkan varrella saattoi olla maantierosvoja, jotka piiloutuivat esimerkiksi suurien kivien taakse. Pistoolikivi on suuri siirtolohkare, joka on Museotien varrella Klamilan ja Haminan välillä. Maantierosvot vaanivat Pistoolikiven takana.

Keskiaikainen kuninkaantie on vanhempi kuin Helsinki. Museotie on konaisuudessaan 510 km Turusta Vaalimaalle. Tie on merkitty ruskein kilvin, joissa on kultaisen kruunun kuva, ja kyltissä lukee kuninkaantie. Kyltit pystytettiin vuonna 1997.

Teksti: Rasmus 5.lk, Oona 5.lk  ja Viljami 5.lk

Lähteet: Wikipedia ja Kauan sitten -historian oppikirja

Kilometripylväällä Oona ja Viljami. Kuva Rasmus 5.lk

Kilometripylväällä Oona ja Viljami. Kuva Rasmus 5.lk

Vanhaa Museotietä. Löydätkö kuvasta maantierosvoja?  Kuva Viljami 5. lk

Vanhaa Museotietä. Löydätkö kuvasta maantierosvoja?
Kuva Viljami 5. lk

 

2 kommenttia

  1. Kiitos historiapläjäyksestä. En löytänyt kuvasta rosvoja…

    1. Mikael ja Amanda löysivät kuvasta punahattuisen tontun 🙂

Vastaa käyttäjälle Kirsi Ala-Turkia Peruuta vastaus

Your email address will not be published.