Partiolaisten puurojuhla

 

Rajan Reippaiden perinteistä puurojuhlaa vietettiin torstai iltana 13.12 Pihlajan Mäkipirtillä. Partiolaisia perheineen oli saapunut mukavasti paikalle, lähes 70 henkilöä.Tilaisuuden avasi lippukunnnanjohtaja Sanna Suur-Uski avauspuheellaan , jossa muisteltiin kuluneen vuoden kohokohtia. Puheessa esille nousi muun muassa viime kesänä pidetty kesäleiri Loimu, jonka tuliteemaista ohjelmaa muutettiin pikaisesti, mutta onnistuneesti sääolosuhteiden niin vaatiessa. Sekä muisteltiin mihin kaikkiin kisoihin ja tapahtumiin oltiinkaan osallistuttu kuluneen vuoden aikana. Hieman suunnattiin katsetta jo tulevaan vuoteen , joka pitää sisällään esimerkiksi lippukunnan 30 vuotis juhlat.

Puurojuhlassa huomioidaan ansioituneita partiolaisia erilaisin tunnustuksin. Tänä vuonna Mikko Ojala sai tunnustusta vuosia kestäneestä säännöllisestä ja tuloksellisesta toiminnasta lippukunnassa, Suomen Partiolaisten pronssisella ansiomitalilla. Mikkoa kiiteltiin mm. nuorten opastamisesta erityisesti käytännön aktiviteeteissa, nuoret myös hakeutuvat mielellään Mikon opastukseen ja seuraan. Mikko johti vuonna 2017 pidetyn sudenpennuille ja seikkailijoille järjestetyn Kuunsiru-kilpailun Klamilassa. Toisin sanoen Mikko on yksi tärkeistä kantavista voimista Rajan Reippaissa ja kuten lippukunnanjohtajakin totesi : ” Paljon jäisi tekemättä ilman Mikkoa.” Johtajistoa myös kiitettiin kuluneesta vuodesta ja “keittiöhenkilökuntaa” Eevaa ja Sirpaa muistettiin kukkaterveisin.

Sitten oli vuorossa lupausten anto, jossa partiolupaus annetaan lausumalla se ääneen. Lupauksen aikana tervehditään partiotervehdyksellä sekä pidetään toisella kädellä kiinni Suomen lipusta. Lupaus annetaan jokaisen ikäkauden alkuvaiheessa. Myös aikuinen voi antaa partiolupauksen.
Suomen Partiolaisten partiolupaus:
Lupaan parhaani mukaan rakastaa Jumalaani,
omaa maatani ja maailmaa,
toteuttaa <ikäkauden> ihanteita
ja olla avuksi toisille.
Lupausta annettaessa kohdan “<ikäkauden>” tilalla lausutaan oman ikäkauden nimi.
Tänä vuonna lupauksen antoivat syksyllä partion aloittaneet sudenpennut, kaksi seikkailija-ikäistä partiolaista sekä Henna, joka antoi vaeltajalupauksen.

Partiossa on tapana huutaa erilaisissa tilanteissa kuten esimerkiksi kiitokseksi tai vaikkapa ruokahuuto. Rajan Reippailla on oma lippukuntahuuto, jota syksyllä partion aloittanut sudenpentulauma nimeltään Kissanpennut olivat kovasti harjoitelleet ja halusivat huutaa puurojuhlassa. Ja hienostihan se kajahti: ” Rajan Reippaat reilu sakki, kotipaikka Virolahti!”, huuto kuului varmasti naapuri pitäjään asti. Ja videon välityksellä myös Pihtiputaalle, Rajan Reippaiden ensimmäiselle partiolukiota käyvälle partiolaiselle, Viljamille saakka. Huutojen jälkeen oli aika hieman rauhoittua kuuntelemaan lasten joulurauhan julistusta, joka antoi ajattelemisen aihetta meille kaikille näin joulukiireiden keskellä.

Sitten olikin jo aika laulaa puurolaulu ja siirtyä nauttimaan herkullista puuroa. Ja puurohan maistui, moni söi useamman lautasellisen, olikohan ennätys jopa kuusi lautasellista. Osa syy tuohon santsaamiseen taisi olla manteleiden löytäminen ja mantelipalkintojen saaminen. Nyt on partiolaisten hyvä jäädä joulutauolle täysillä vatsoilla ja jatkaa taas toimintaa ensi vuonna.

Lippukunnanjohtaja Sanna Suur-Uski pitämässä avauspuhetta.

Kuva 1 / 5

Vastaa

Your email address will not be published.