Fish and Soul sai sataman tanssiin

aIMG_6206poju0

Viime lauantaina Klamilan satama puhkesi juhlaan, kun neljättä kertaa järjestetty Fish & Soul -festivaali avasi porttinsa. Merellä jyrissyt ukkonen pysytteli kunnioittavan välimatkan päässä, ja kylä sai kylpeä auringossa koko päivän. Pyysimme ilmakuvaaja Mika Niemelää näyttämään maisemia lintuperspektiivistä, ja olimme tekemässä kuvareportaasia myös ruohonjuuritasolla.

aIMG_4282-mikaniemela

Väki kerääntyy kuuntelemaan Kumiankkoja. Ilmakuvat: Mika Niemelä


Satama vilisi väkeä ja myyntikojuja, ja kalaruokaa sai joka lähtöön. Päivällä oli tarjolla tekemistä ja ohjelmaa koko perheelle. Tapahtuman avasi Virojoen naisvoimistelijoiden nuorten tyttöjen CHEERDANCE -tanssiryhmä, ja seuraavaksi  taikuri Aatu Itkonen loihti lystikästä tunnelmaa. 15-vuotias kouvolalainen Itkonen otti yleisön haltuun maailmanmiehen elkein, katkoi kauloja ja taikoi ilmapalloja iloiselle fanijoukolle.

Tapahtumassa riitti tekemistä lapsiperheille. Päivän ensimmäinen musiikkiesiintyjä oli kvaak´n´roll -legenda Uppo-Outo ja Kumiankat, joka sai lapset juhlatunnelmiin ja aikuistenkin jalat nytkymään. Moni kävi ottamassa kasvomaalauksen, ja hurjapäisimmät saivat päästellä höyryjä polkuautoradalla. Neljältä iltapäivällä puhallinorkesteri Swengin´ Winds aloitti ohjelman aikuisempaan makuun ja kattoi sataman juhlavilla sävelillä.

aIMG_4424-uppo-outojakumiankat Kun päivä alkoi kääntyä iltaan, musiikki otti vauhtia alleen paikallisen Creme-kokoonpanon johdolla. Laulaja Ninni Yliaho esiintyi vahvoin ottein, mukanaan notkea kitaristi Mikko Haaja. Bassoa jyristi Lauri Mustamaa, rummuissa taiteili Valtteri Lindholm ja koskettimissa Tomi Palonen.


Klamilaa ei varsinaisesti tunneta rap-musiikin kehtona, mutta Kotkasta saapunut räppäri Neemu sai silti sataman lämpenemään. Osa yleisöstä oli saapunut paikalle varta vasten Neemua kuuntelemaan. Esityksessä oli voimaa ja vahva riimittely jytkytti laitureita. Räppäriä seurasi tunteella puskeva bändi Tea´s Half Acoustic, illan varjojen pidetessä ja juhlien villiintyessä.


Jylhän auringonlaskun siivittämänä lavalle astui Marko Haavisto & Poutahaukat, jota seurasi reteästi vetelevä Pasi Heinonen eli Poju. Marko Haavisto tunnetaan kattavan muusikonuransa lisäksi myös elokuvasta Mies vailla menneisyyttä, jossa hän esiintyi Poutahaukkojen kanssa. Pojun kappale Poika (saunoo) jäi soimaan monien päähän Leijonien 2011 MM-kullan aikoihin. Tässä vaiheessa iltaa ei enää tanssilattialla ujosteltu, ja kaloiltakin jäi yöunet vähiin musiikin kaikuessa merelle.


Keskiyön kynnyksellä kameran patterit jo hyytyivät, mutta juhlakansa ei. Lavalle nousi illan pääesiintyjä SOUL TRAIN ja kruunasi juhlat soul-musiikin klassikoilla. Kaksitoistahenkinen bändi veti tantereen täyteen tanssijoita saaden vanhan hyppyrimäenkin tutisemaan, ja kenties vuodattamaan kyyneleen Klamilan kauniille sielulle.

Ensivaste käynnistyi Klamilassa

Ensivasteella tarkoitetaan hätäpotilaan luokse lähetettävää lähintä mahdollista pelastustoimen yksikköä, joka voi aloittaa pelastustoimenpiteet jo ennen ambulanssin saapumista.

Kiitos ahkerien talkoolaisten, Klamilan sopimuspalokunnan ensivasteyksikkö aloitti toimintansa kesäkuun käänteessä. Kylä sijaitsee katveessa, jonne ambulanssin tulo voi kestää, mutta nyt koulutetut vapaaehtoiset ehtivät apuun äkkiä. Toiminta kattaa Klamilan ja lähikylät Ravijoelta Mäntlahteen, mutta lopullisen toiminta-alue määräytyy Carean toimesta.

Ensivasteyksikö  ei ole sama kuin ambulanssi eikä se päivystä, vaan koulutuksen saaneet sopimuspalokuntalaiset siirtyvät asemalle vasta hälytyksen saatuaan. Ensivasteyksikkö pystyy antamaan tehostettua ensiapua ennen ambulanssin tuloa, ja sen jälkeen avustavat ambulanssin henkilöstöä. Klamilan ensivasteyksiköllä on käytössä ihmisen peruselintoimintoja turvaavia laitteita ja lääkeitä tapaturmien ja onnettomuuksien ensihoitoon.

Talkoohenki kantoi hedelmää pitkän työn tuloksena. Toiminnan käynnistämisestä käytiin parin vuoden ajan monia neuvotteluja Carean sekä Kymenlaakson Pelastuslaitoksen kanssa. Lopulta päädyttiin malliin, jossa Klamilan VPK kustantaa toiminnan aloittamiseen vaadittavan summan ja Kymenlaakson Pelastuslaistos ylläpitokustannukset, kuten muissakin vastaavissa tapauksissa. Aloituspääoma saatiin kasaan VPK:n omista säästöistä, saaduilla avustuksilla kunnalta, paikallisilta yhdistyksiltä kuten myös Kymenlaakson Pelastuslaitokselta.

Sopimuspalokunnan ensivastetoiminnassa on mukana jo 17 koulutettua vapaaehtoista.  Ensivasteyksikkö harjoittelee maanantaisin klo 18-20 Klamilan VPK-asemalla, ja uudetkin vapaaehtoiset ovat tervetulleita. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä esimerkiksi Teemu Vihavaiseen (040 755 2997) tai Tommi Vainioon (050 547 0866).

Ensivaste harjoittelee viikottain, ja kaikki ovat tervetulleita mukaan.

Vapaaehtoisille opetetaan pelastusvälineiden käyttöä.

Ensivasteen perustamista olivat tukemassa Klamilan Seutu ry, Klamilan Veneilijät ry, Klamilan Martat ry, Olutsilta Klamilan osasto ja Klamilan Kirkon Tuki ry.

Ensivasteen perustamista olivat mukana tukemassa Klamilan Seutu ry, Klamilan Veneilijät ry, Klamilan Martat ry, Olutsilta Klamilan osasto, Klamilan Kirkon Tuki ry, Huurteiset Uimarit ry, Järvenkylän osakaskunta ja Lions Club Virolahti-Miehikkälä.

VPK-talolla toitotettiin ensivastetoiminnan käynnistymistä.

VPK-talolla toitotettiin ensivastetoiminnan käynnistymistä.

Kirkon basaari avasi ovensa

basaari0

Klamilan kyläkirkon basaari avasi ovensa tänään, ja on auki seuraavat viisi viikkoa arkisin klo 11-16. Tänään vietetään avajaisten kunniaksi suurarpajaiset, joihin ehtii vielä mukaan ennen kello neljää. Basaari ottaa vastaan lahjoitettua tavaraa (ei vaatteita, kenkiä tai kirjoja) ja tuotot käytetään kyläkirkon lämmityskuluihin. Klamilan kirkkoa ylläpidetään pitkälti vapaaehtoisvoimin, ja vierailemalla basaarissa tuet talkoita helposti. Samalla voit tehdä jännittäviä löytöjä. Tarjolla on myös kahvia ja herkkuja, ja tiekirkko palvelee basaarin aukioloaikoina. Tervetuloa!

basaari6basaari4basaari3basaari8basaari2basaari1

Maaseutumarkkinat ja arpavoittajat

Kyläyhdistys Klamilan Seutu ry oli edustamassa Kymenlaakson Vuoden kylää Haminan Maaseutumarkkinoilla lauantaina 22.5.2016. Kivasti ihmiset kertoivat huomanneensa Klamilan olleen viime aikoina lehdissä esillä ja vielä positiivisesti. Monelle kylä oli tuttu sukulais-vierailuilta tai olivat monet jopa syntyneet Klamilassa. Monella oli myös mökki Harvajan tai Manstuolin alueella. Arvoimme kojulla käyneiden ja arpalipukkeen täyttäneiden kesken palkintoja. Voittajat:
Pohjakunnan kyläkirja 2: Sami Porkka
Fish&Soul-ranneke:Katja Anttonen ja Tarja Autio
Onnea voittajille!
Voittajiin olemme yhteydessä voittojen toimitustavan selvittämiseksi.

Klamila on Kymenlaakson vuoden kylä

Heli Varjakoski ja Heikki Lommi (Klamilan seutu ry), Tuomo Uutela ja Sami Porkka (Kymenlaakson kylät ry).

"Tunnustuksena ansiokkaasta työstä oman asuinpaikan ja yhteisön hyväksi."

“Tunnustuksena ansiokkaasta työstä oman asuinpaikan ja yhteisön hyväksi.”

Klamila valittiin Kymenlaakson vuoden kyläksi jo toistamiseen, ja on nyt ehdolla koko Suomen vuoden kyläksi. Valinnan suorittaa Suomen Kylätoiminta ry. Edellisen kerran kunnia kolahti kotiin vuonna 2006. Raati kehui erityisesti Klamilan talkoohenkeä ja eri yhdistysten välistä yhteistyötä. Kun Klamilaan halutaan jotain, se järkätään yhdessä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Klamilaa on kehitetty yhteistyöllä ja sisulla. On tehty monitoimisauna grillikotineen, uimaranta, torikatokset, laajennettu VPK:n halli ja frisbeegolf-rata. Kyläkirkko pelastettiin talkoovoimin. Ensivastetoiminta on juuri käynnistymässä. Fish & Soul -festivaali kruunaa kesät ja Tammikuun Tulet tuikkivat talvella. Kunta rakensi uuden koulun, päiväkodin ja kuntosalin.

Perjantaina 6.5. Kylätuvalla tarjottiin kakkukahvit kaikille kyläläisille, ja Kymenlaakson Kylien edustajat kävivät luovuttamassa kunniakyltin Kylätuvan seinälle. Päivähoitolapset ja koululaiset saivat jäätelökestit. Samalla juhlittiin ensivastetoiminnan aloittamista. Kiitos ahkerien vapaaehtoisten, pian Klamila ja lähiseutu saavat apua onnettomuustilanteisiin nopeasti ja läheltä.

Kylätuvalta sai kakkua ja kahvia koko päivän.

Kylätuvalta sai kakkua ja kahvia koko päivän.

Esikoululaiset kiittivät jäätelöstä kauniilla kortilla.

Klamilan Veneilijat ry:n прайс-лист

Klamilan Veneilijat ry:n прайс-лист

Klamilan Veneilijöiden sauna

Сауна Лодочного клуба Кламилы

Вступительный взнос 50€
Членство/ год 20€

Лодочные места
Пирс
1. 120€
*не член клуба 145€

Пирс 2. 75€
*не член клуба 110€

Портобые сборы для гостей
– Оплата пирса 13€/ сутки
– Свет 2€/ сутки
– Сауна 20€/ один человек
– Душ 3€/ один раз
– Дрова 3€/ одна топка
– Велосипед 5€/ сутки
– Также можно одолжить детскую коляску
– Стирка,сушка

Kuva: Сауна Лодочного клуба Кламилы

Цены на топливо могут меняться ежедневно
– Бензин 98Е
– Дизель

Пирс и контактная информация

Пирс и контактная информация

Пирс и контактная информация

Порт (номер порта 110) имеет три понтона и двa неподвижных пирса. Пирс 1 муниципалитетом Виролахти арендовано 15-мест (7 швартовочных , 8 на валах) понтона. Это для больших лодок. Пирс 2 является собственностью лодочного клуба и он оснащен 48 валовыми причалами. К выше перечисленным причалам швартуются только лодки арендованные у лодочного клуба, прокат лодок (см Прайс).

Третий для рыбаков, подходит для небольших круизных кораблей и также для других общего пользования. Вся плавательная платформа длиной около 60 метров.

Порт имеет 65метровый бетонный пирс.

Все вышеуказанные причалы имеют нормальную глубину воды 4,5 м.

Бетонный причал имеет расширение, оно составляет 30 метров по длине пирса (также бетон), где находится заправочная станция. Глубина воды здесь составляет 1,6 м.

Также рядом находится гостевой причал, в котором около 15 лодочных мест. Глубина воды меняется в пределах от 1,6м до 2,.

Способы стоянки: носовой и кормовой причальный буй. Глубоководные суда (до 4,2м) могут пришвартоваться бортом к бетонной набережной.

Кроме того, имеется небольшой порт (номер порта 111) недалеко от деревни Jokniemi, представляет собой понтон с местом для 1-2:ух лодок. Это пирс предназначен для коротких поездок в магазин и глубина ходового судна только 1,2м.

В гавани также имеется 4,5 м в ширину бетонный склон и 9,5 м рампа предоставляет доступ для транспортировки более тяжелых грузов.

Контактная информация:
Председатель лодочного клуба
Ari Malmi
Museotie 1830, 49860 Klamila
+ 358 46 876 7123
email:
ari.malmi@gmail.com

Капитан порта Juha Paalanen
+358 50 531 6313

Киоск в порту
+358 44 982 0855

Открыто
Пн-Пт 14-18
Сб-Вс 12-14 (1.06 – 30.09.2017)

Прайс-лист

Klamilan Veneilijöiden kioski

Klamilan Veneilijöiden kioski

Rajapilkillä haluttiin murtaa jäätä

KuvatekstiKlamilan satamassa häikäisee. Jää vilisee pilkkijöitä horisonttiin asti, ja Snezana Leibinen kiertelee juttelemassa vieraille. Leibinen on yksi Rajapilkin järjestäjistä, ja toimii tapahtuman markkinoijana. Hän on silminnähden ilahtunut, että kilpailu toteutui viimein.

– Venäläisten ja suomalaisten välit on kiristyneet, kun on Krimin tilanne ja kaikkea. Viime vuonna sitten mietittiin, että miten kansojen ystävyyttä voisi parantaa. Tuli idea, että lähdetään vaikka pilkille yhdessä, Leibinen sanoo.

Snezana Leibinen ja Kimmo Starck haluavat lähentää kansojen välejä.

Tapahtumaa yritettiin järjestää jo vuosi sitten, mutta se jouduttiin perumaan viime hetkellä. Kilpailuun oli jo ilmoittautunut melkein 1500 osallistujaa. Tänä vuonna kisa viimein toteutui noin 350 pilkkiporukan voimin, ja sää siunasi kilpailupäivän. Viikkoa aiemmin jäät olivat vielä pehmeitä, mutta kilpailua edeltäneet kaksi pakkasyötä saivat pinnan kestämään.

Nyt satamassa vallitsee juhlahumu. Sataman Baarista kantautuu musiikki, ja lohisoppa tuoksuu. Pari ihmistä innostui jopa tanssimaan jäällä. Myös Rajapilkin toinen järjestäjä Kimmo Starck on tyytyväinen myötätuuleen:

– Paikalliset ihmiset ja yhdistykset on ottaneet Rajapilkin hyvin vastaan, ja täällä on oltu myötämielisiä. Yhteistyö toimi erityisen hyvin Virolahden kunnan ja Osmo Havuahon kanssa, ja siitä haluamme kiittää.

Jäät kovettuivat juuri ajoissa.

 

Ahti suosi Kotkaa

Kilpailun suurimman ahvenen sai Kotkalainen Juha Nihtilä. Kala painoi 739 g, ja Nihtilä kantoi kotiinsa myös pääpalkinnon eli 3000 €. Kalojen kaupunki Kotka kahmi myös toisen ja kolmannen sijan (Jukka Lauronen, 592 g, 2000 € sekä Joni Kärkkäinen, 577 g, 500 €).

Rajapilkki oli samalla myös ystävyysmielinen maaottelu Suomen ja Venäjän välillä. Molempien maiden viiden suurimman kalan yhteispaino ratkaisi voittajamaaksi Suomen. Voittajien tuloslista on nähtävissä täällä.

Kun satamassa varjot pitenivät ja väki väheni, osa siirtyi vielä Rajahoviin pilkkitansseille juhlimaan pienemmän porukan voimin.

Ensi vuonna isommin

Arto ja Sami kannustavat kotijoukkoja.

Rajapilkki jätti Starckin ja Leibisen hyvälle mielelle. Tulevaisuus on täynnä suunnitelmia, ja ensi vuoden Rajapilkkiä rakennetaan jo.

– Uskomme ja toivomme, että pitkällä tähtäimellä tapahtuma vaikuttaa suomalaisten ja venäläisten väleihin positiivisella tavalla, Leibinen sanoo. – Molemmat kansat ovat kalastajia elintasosta ja asemasta huolimatta. Ensi vuodeksi olemme kutsumassa mukaan kummastakin maasta tunnettuja tahoja politiikan kentältä, jotka ovat kovia kalamiehiä. Haluamme kasvattaa tästä jokavuotisen hyväntahdon tapahtuman.

Seuraavasta Rajapilkistä suunnitellaan koko päivän päivän tapahtumaa, jossa olisi tanssia, markkinoita ja myös ohjelmaa lapsille.

Työn alla on myös musiikkitapahtumia. Mahdollisesti 2017 toteutuva Rajarock haluaa Rajapilkin lailla murtaa jäätä kansojen välillä. Jo tänä kesänä saattaa syntyä pienempää musiikkiohjelmaa, ja suunnitelmat tarkentuvat ajan kanssa.

Juhani Pyrhönen

Rajapilkin järjestäjät haluavat välittää kiitokset Virolahden kunnalle ja kunnanjohtaja Osmo Havuaholle, Kaakon koukku Ry:lle ja Ahti Meriläiselle, Vesiosakaskuntien omistajille, Klamilan VPK:lle, Lions Clubille ja Kaakonkulmalle.

Miksi turhaan lähteä merta edemmäs kalaan?

Parempaa säätä ei olisi voinut toivoa.

 

Klamilan uusi vapis nimettiin Vintiksi

Mikko Skippari ja Aliisa Kolari tuntevat Vintin salatut elämät.

Uusi nuorten vapaa-ajankeskus hurmaa kodikkuudellaan. Entinen neuvola- ja päiväkotirakennus on uudistettu Nuorten Taloksi, ja yläkerta on avoinna yläasteikäisten vapaa-ajanviettoon. Talosta löytyy mm. biljardi, lautapelejä, Playstation 3, TV ja tilaa rentoutua kavereiden kanssa. Hiihtolomaviikolla vapista olivat isännöimässä 4H-kerhon Aliisa Kolari ja Mikko Skippari. Kahvi tuoksui ja telkkarissa pyöri Salatut elämät.

– Normaalisti täällä käy noin kymmenkunta nuorta, mutta nyt hiihtolomalla on hiljaisempaa, Kolari sanoo. Hän ja Skippari toimivat apuvalvojina myös Miehikkälän ja Virojoen vapaa-ajankeskuksissa.

– Järjestettiin äänestys vapiksen nimestä, ja voittajaksi valittiin nimi Vintti, Skippari kertoo.

Nimi on kuvaava, muttei kerro kaikkea paikan lämpimästä tunnelmasta. Tilojen joka nurkka on täynnä värikästä tekemistä, lukemista ja pelejä. Paikalle mahtuisi varmasti enemmänkin nuoria.

Vintti on avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 18-21, ja vastuuvalvojana toimii Marjo Piispa.

 

Pelejä pelataan kodikkaissa tunnelmissa.

Laukaus!

Sonic kyttää jalkapalloukkoja.

Pelejä ja lukemista löytyy joka nurkasta.

Pleikkari lojuu tyhjän panttina, koska hiihtolomalla hiihdetään.

Melkein kaikki valot palaa Vintillä.

Kevät saapuu Kylätupaan

Suklaa-kauraneliöillä suu makeaksi.

Maaliskuun aurinko saa jo lumet litisemään, mutta suklaa ei sula. Helteitä odotellessa voi Kylätuvalta löytää lämmikkeeksi neuleet ja kynttilät raikkaissa kevän väreissä. Uutuutena valikoimaan on saapunut rouskuvat suklaa-kauraneliöt, ja kotiin voi ratsastaa vaikka käsityönä tehdyllä keppihevosella. Keskiviikkoisin kylätuvalla saa opastusta tietokoneen tai tabletin käyttöön, tule rohkeasti kysymään tai katsomaan itse.

Kevätkaudella ei nälästä tarvitse kärsiä. Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on Kylätuvalla hapanvellipäiviä, ja joka tiistai ja torstai saapuu iso erä tuoreita leipiä ja leivonnaisia. (Myös gluteenittomia☺)

Kylätupa palvelee tuttuun tapaan tiistaista perjantaihin Klo 10-17. Tervetuloa! Toivotamme makeaa ja lämmintä kevättä kaikille.

 

Kynttilöitä saa kaikissa kevään väreissä.

Kynttilöitä saa kaikissa kevään väreissä.

Neuleiden valikoima uudistuu jatkuvasti.

Vauhtihirmuille.

Ronkulin pöllökanta on voimissaan.

Neuleita joka koossa vauvoille, lapsille ja aikuisille.

Kuvateksti

Hyllyt notkuvat hilloja ja taikajuomia.