Klamilan Kirkon tuki ry

Klamilan kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1955.

Kun tuli tieto, että seurakunnan kyläkirkko Klamilassa aiotaan säästösyistä jättää kylmäksi, ryhtyivät aktiiviset kyläläiset toimeen. Aluksi kirkon asioita alkoi hoitamaan Klamilan Seutu ry, mutta pian sen jälkeen vastuun otti Klamilan Kirkon tuki ry Tytti Klamin johdolla. Suurin haaste oli ja on edelleen kerätä varoja kirkon lämmityskuluihin, jotka ovat 2000 € vuosittain. Varoja tarvitaan myös kaikenlaisiin pieniin kiinteistön ylläpito- ja korjauskuluihin.

Toiminta
Klamilan Kirkon Tuki ry:n talkoolaiset huolehtivat kirkon siivouksesta, kirkonkellojen soitosta, liputuksesta, talonmiehen töistä, pienistä korjauksista sekä remonteista, ja täten mahdollistavat kirkon käytön edelleen. Kirkossa voi pitää ja pidetäänkin vihkiäisiä, ristiäisiä ja siunaustilaisuuksia; näistä sovitaan Haminan seurakunnan Virolahden kappeliseurakunnan kanssa, sekä tietysti messuja ja jumalanpalveluksia, kirkkokahvien kera. Konsertteja on joka vuosi ainakin muutamia, kirkkosalissa on hyvä akustiikka. Kerhotiloissa toimii viikoittain seurakunnan perhekerho lapsiperheille ja seurakuntakuoron harjoitukset. Kauneimmat joululaulut kuuluvat myös jokavuotiseen ohjelmistoon, sekä perinteisesti ensimmäisenä adventtina on riisipuuroa tarjolla kirkon kerhotiloissa Klamilan Kirkon tuki ry:n toimesta.

Varainkeruu
Tärkein tulonlähde on kesäisin toimivan Basaarin tuotto. Basaariin voi lahjoittaa astioita, erilaisia kodin tavaroita ja tekstiilejä (ei vaatteita) jne, jotka sitten myydään kirpputorihinnoin eteenpäin. Myös kahvio palvelee kesäisin kerhotiloissa, ja senkin tuotto menee Klamilan kirkon hyväksi.
Lisäksi varoja kerätään erilaisilla kahvituksilla , kuten kirkossa pidettävien konserttien konserttikahvituksilla sekä Klamilan kesätorin kahvituksilla. Seurakunta tukee omalta osaltaan mm. lahjoittamalla noin kaksi kertaa vuodessa messussa kerätyn kolehdin Klamilan kirkon hyväksi. Klamilan Kirkon tuki ry saa myös lahjoituksia yksityisiltä henkilöiltä, näitä lahjoituksia arvostetaan suuresti.

Tällä hetkellä Klamilan Kirkon tuki ry:llä on noin 30 aktiivista talkoolaista pitämässä huolta kylämme omasta kirkosta, mutta lisää tarvitaan tekemään tätä arvokasta työtä kyläläisten ja kirkon hyväksi.

Flyygeli konsertteja varten. Taustalla kaunis lasimaalaus kirkon ikkunassa.

Kuva 2 / 4

Vastaa

Your email address will not be published.